SUV ry hallituksen jäsenen, Mikko Heikkilän esittely
Olen puoluepoliittisesti sitoutumaton ajattelija, joka arvostaa suuresti monia perinteisiä arvoja, hyveitä, joista tässä mainittakoot hyvyys, kohtuus, oikeamielisyys ja rehellisyys. Myös kohtuullinen määrä synnintuntoa tekee ihmiselle hyvää. Näen, ettei koeteltua ja toimivaksi todettua vanhaa kannata vaihtaa uuteen pelkästä vaihtamisen halusta, ellei tuo uusi ole vanhaa parempi tai vähintään yhtä hyvä.
Nimeni on Mikko Heikkilä. Olen Tampereelta kotoisin oleva kielten, historian ja tieteenfilosofian ammattitutkija. Koulutukseltani olen filosofian tohtori Helsingin yliopistosta. Olen työskennellyt useassa yliopistossa ja opettanut monia eri tieteenaloja. Minulla on dosentuuri Tampereen yliopistossa. Dosentuurini ala on monitieteinen diakroninen kielentutkimus.
Olen puoluepoliittisesti sitoutumaton ajattelija, joka arvostaa suuresti monia perinteisiä arvoja, hyveitä, joista tässä mainittakoot hyvyys, kohtuus, oikeamielisyys ja rehellisyys. Myös kohtuullinen määrä synnintuntoa tekee ihmiselle hyvää. Näen, ettei koeteltua ja toimivaksi todettua vanhaa kannata vaihtaa uuteen pelkästä vaihtamisen halusta, ellei tuo uusi ole vanhaa parempi tai vähintään yhtä hyvä.
Tiedemiehenä edustan klassista tiedekäsitystä, jossa tieteen tärkein tehtävä ja olemassaolonsa oikeuttaja on vilpitön pyrkimys selvittää totuus olevasta ‒ se miten asiat ovat ‒, käytännössä totuuden likiarvo, koska ihmiset eivät ole kaikkitietäviä. Kustakin asiasta on olemassa totuus, ja vain yksi totuus, eikä totuuden mahdollinen epämiellyttävyys muuta totuutta valheeksi sen enempää kuin valheen mahdollinen miellyttävyys valhetta totuudeksi. Jos mikä tahansa poliittinen agenda sanelee tutkimuksen lopputuloksen, totuuden tarkimmasta saavutettavissa olevasta likiarvosta jäädään haitallisen kauas. Siksi (tasokas) tiede ja kaikenlainen aktivismi ovat yhteensopimaton pari. Yleistyneestä ateismista johtuen kovin hedonistinen nykyaika korostaa vahvasti ihmisyksilön vapaata itsetoteutusta. En ota kantaa siihen, onko asiantila muutoin hyvä, mutta totean, että tasokas tiede vaati tekijältään juuri päinvastaista kuin mikä aikamme henki on, nimittäin vahvaa itsekuria, kykyä pitää mielihalunsa loitolla tutkimuksistaan. Tutkijallakin saa luonnollisesti olla arvonsa ja poliittiset mielipiteensä, ja hän saa halutessaan olla ”siviilissä” myös aktivisti, mutta tiedettä tehtäessä ne on pidettävä poissa kuvioista. Kuitenkin juuri aikamme pinnallisen ja (siksi) intellektuaalisesti köyhän hengen kumartamista yliopistotkin enenevässä määrin edellyttävät, ja se on minusta huolestuttava kehityssuunta. Moderni tiede syntyi läntisen kristikunnan alueella tuomiokirkkojen yhteydessä toimineista katedraalikouluista kehittyneissä yliopistoissa pyrkimyksenään selvittää, miten luomakunta toimii ja millainen ihminen, Jumalan kuva, on. Siksi sekä (teistisen) kristinuskon että tasokkaan tieteenteon pohjaksi sopii tämä virke: tapahtukoon sinun tahtosi, silloinkin kun se ei ole minun tahtoni mukainen.
Teknisen kehityksen myötä ihmiskunnan mahti on suurempi kuin koskaan aiemmin. Vaikka totuudettomuus on vain virhepäätelmä ateismin seuraukseksi, ateistisen postmodernin relativismin seurauksena totuus on kuitenkin alennettu alimmillaan vain itse kunkin hetkelliseksi subjektiiviseksi tuntemukseksi, minkä seurauksena ihmiskielestä on tullut ja tehty aikuisten leikkikenttä. Joka hallitsee ihmiskieltä, hallitsee ihmismieltä, ja joka hallitsee ihmismieltä, hallitsee maailmaa. Koska pahuuteen taipuvainen ihmisluonto ei kuitenkaan ole samaan aikaan muuttunut, edellä luetellut tekijät muodostavat potentiaalisesti vaarallisen yhdistelmän ihmiskunnalle. Rehellisen sanan vapaus ‒ oikeus negatiivisitta seurauksitta tosipohjalta huomauttaa ”keisarin alastomuudesta” ‒ muodostaa niille kriittisen tärkeän vastavoiman, ja se on keskeinen syy sille, miksi olen SUVin toiminnassa mukana.